15. lokakuuta 2013

Shanghai Diaries, part 1


Vihdoinkin kotiuduttu ja jetlag (melkein) selätetty noin 12 tunnin yöunilla! Eilinen ilta meni lähinnä paluumatkasta toipuessa ja sosiaalisen median päivitysten läpikäymisessä (kamalaa, kuinka sitä muuten huomaa olevansa riippuvainen esimerkiksi Fb:stä ja blogeista, kun niihin ei pääse käsiksi muutamaan päivään). Kuvia reissulta kertyi sen verran, että niitä riittää useampaan postaukseen, joten aloitetaan vaikka tällaisella sekalaisella kokoelmalla...

East Nanjing Road
The Bund
Pudong
Pearl Tower

New International Expo Center, jossa olin musiikkimessuilla, oli muuten aivan järjettömän suuri ja messut kattoivat yhteensä 11 hallia!


Kaupunki oli erittäin vaikuttava kaikessa suuruudessaan, ihmismäärässään ja valoissaan. Olin tosin aika lailla yliarvioinut, kuinka paljon neljässä illassa ehtii kaupunkia näkemään, liikkumiseen kun meinaan meni paljon enemmän aikaa kuin olin olettanut... Mutta ei se mitään, onneksi ne tärkeimmät paikat tuli nähtyä! Hotellini oli lähellä The Bund-aluetta, eli läntistä jokirantaa, josta oli hienot näkymät Pudongin pilvenpiirtäjille. Näiden kahden jokirannan kontrasti oli aika mielenkiintoinen, sillä Bundilla on kaunista vanhaa siirtomaa-arkkitehtuuria, kun Pudong puolestaan on kiiltävän uutta liikealuetta. Käväisinpä myös yhden pilvenpiirtäjän huipulla, mutta siitä lisää myöhemmin...

Shanghai olisi kyllä ollut ihan totaalinen shoppailijan paratiisi, mikäli aikaa olisi riittänyt tarpeeksi! Useiden kilometrien pituiset ostoskadut high street-ketjuliikkeineen ja tavarataloineen (esim. Nanjing Road, 10 km), erilaiset markkina-alueet, mistä saa kaikkea maan ja taivaan väliltä sekä hulppeat luksuskauppakeskukset... Vaikka aikaa shoppailuun jäi melko vähän, niin muutama kiva pieni muisto tarttui onneksi mukaan... Ensi kerralla otan mukaan tyhjän matkalaukun ja täytän sen superedullisilla silkkihuiveilla!

Greetings from Shanghai! I took a lot of photos on my trip, so here's a random medley for starters... Such a fascinating city in all its size, sea of lights and masses of people.

2 kommenttia:

  1. Näyttää upealta! oon myös alkanut haaveilla Kiinan matkasta tässä viime aikoina! Tai mä nyt lähtisin minne tahansa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oli kyllä aika huikee paikka! muakin haluttaisi nähdä sitä maata paaaaljon enemmän, ja Aasiaa nyt yleisesti ottaen :) hashtag wanderlust!

      Poista

Sing your song: