28. maaliskuuta 2013

Kevätkenkäisyyttä


Ballerinakelit, hurry up! Mun kenkäpareista tulee kohta ihan pulskia, kun ne eivät saa ulkoilua...


Yllä Lontoo-reissun ainoa saalis, mutta sitäkin ihanampi sellainen, nimittäin Aldon niittikoristeiset loaferit! Niissä on täydellinen nuden sävy, joka ei tosin näissä kuvissa pääse ihan oikeuksiinsa, ja istuvat loistavasti jalkaan, kiitos Aldon tarjoamien puolikkaiden kokojen.

Aurinkoisen sään inspiroimana laitoin tänään myös tilaukseen Spartoo.fi:ltä elämäni ensimmäiset Converset! En ole koskaan tuntenut consseja kohtaan mitään suurempia tunteita, mutta viime aikoina olen kehittänyt niistä todellisen päähänpinttymän. Aika kauan pohdin tekstiili- ja nahkapinnan välillä, kumman hankkisin, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että nahka pysyy pidemmän päälle varmasti paremmassa kunnossa. Alennuskoodin takia niiden hintakin jäi vain kymmenen euroa tekstiilikenkiä kalliimmaksi, joten ihan hyvä ratkaisu siis!

26. maaliskuuta 2013

London, the March edition

Nyt on taas kotiuduttu huippukivalta reissulta, kuten aina! Tosin mun kroppani näyttää ihan fyysisesti reagoivan Lontoon hyvästelemiseen taas vähäksi aikaa, nimittäin heti kotiin palattuani nousi pieni kuume... Viime kerralla joulukuussa alkuperäinen lentonihan peruttiin lumisateen takia, joten ehkä universumi yrittää kertoa, etten saisi lähteä Lontoosta ollenkaan.

Valitettavasti en ole millään aikaisemmalla reissulla valokuvannut yhtä vähän kuin tällä kertaa, mutta niitä valokuvia kun tuntuu olevan Lontoosta jo niin paljon! Ja muutenkin halusin keskittyä ihaniin kavereihini, joten kamera tuntui unohtuvan lähes kokonaan... Tässä kuitenkin jotain matkan varrelta kertyneitä otoksia:


Löydettiin Niinan ja Jennin kanssa edulliset liput Viva Forever-musikaaliin, joka siis on rakennettu Spice Girls-biisien ympärille. Ihan viihdyttävä näytös oli, ainakin tuli supernostalginen fiilis!


Oxford Street ja sen lähikadut tuli myös kierrettyä, tosin mukaan tarttui ainoastaan yhdet ihanat loaferit Aldolta... Englannin sää kyllä feilasi pahemman kerran ja olin varautunut hieman lämpimämpiin keleihin, mutta ballerinoissa sentään tarkeni yhtenä päivänä! Viikonloppuna tulikin sitten lunta ja räntää, are you kidding me?


Käytiin torstai-iltana tyttöporukalla kivassa Loco Mexicano-ravintolassa Victorian lähistöllä, ja saatinpa illallisen lopuksi kierros tequilaa on the house ;) Mikäs siinä!


Yksi ennalta suunnittelemani juttu oli juuri avatussa Christian Dior-näyttelyssä vierailu, joka sijaitsee Harrodsissa 14. huhtikuuta asti. Myös tavaratalon näyteikkunat oltiin somistettu Dior-teeman mukaan, joten suosittelen ehdottomasti Harrodsissa käymistä, mikäli joku on Lontoon suunnalla seuraavina viikkoina!


The Hummingbird Bakery Sohon Wardour Streetillä, aka cupcake-taivas.


Tosiaan matkalla tuli tehtyä lisäksi kaikenlaista, mikä ei tallentunut filmille ollenkaan, muun muassa ulkona käynti Archwayn ja Camdenin alueella, kävelyä Hampsted Heathissä ja Highgatessa, railakas tyttöjen ilta päättyen ihan random-baariin Hackneyssä sekä musikaalin jälkeiset drinksut Experimental Cocktail Clubissa. Tuo ECC on todellakin kokeilemisen arvoinen, sinne ei nimittäin tule eksyttyä, ellei tiedä sijaintia etukäteen. Baarilla ei ole ulkopuolella mitään kylttiä, ainoastaan tavallinen, mitäänsanomaton puuovi yhden kiinalaisen ravintolan vieressä. Hampstedin suunnalla tuli pistäydyttyä Spaniard's Inn ja The Flask-nimisissä pubeissa, molemmat tosi kivoja paikkoja!

13. maaliskuuta 2013

Redken All Soft


Oon tainnut viime aikoina tehdä vähän liiankin monta tilausta FeelUniquelle, kun postijakaja sanoi tänään ovikelloa soitettuaan että taas olisi pakettia neidille... hups. Tällä kertaa kotiutui Redkenin All Soft SOS Pack, täytyy heti päästä testaamaan! Olen nyt monta vuotta käyttänyt Tigin erilasia shampoita ja hoitoaineita, joten vaihtelu tekee ihan hyvää...

12. maaliskuuta 2013

Pre-packing (crisis)


Lontoon-reissuun on vielä seitsemän päivää, mutta koska loppuviikko olemaan aika kiireinen niin ajattelin olla kaukaa viisas ja edes ajatuksen tasolla hieman suunnitella pakkaamista... Mielestäni on tosin ihan kohtuutonta odottaa, että naiset tietäisivät etukäteen, miten tahtovat pukeutua seuraavat 4-5 päivää!

Käsimatkatavaroilla kun olen taas lähdössä, niin ajattelin, että musta on se turvallinen ja helposti yhdisteltävä väri aina matkalla! Mukaan lähtevät siis ainakin Zaran musta, lyhyt bikertakki, vahapintaiset farkut ja kiilakorkotennarit. Vaikka Englannissakin näyttää vallitsevan nyt joku kylmä ilmarintama (thanks), niin optimistisena pakkaan mukaan myös ballerinat, siellä kuitenkin on jo kevät! Koska vaatteet todennäköisesti ovat enimmäkseen skaalalla musta-tummansininen-puuterivärit, niin asusteiksi voinkin ottaa mukaan jotain hieman värikkäämpää... ja eiköhän sieltä Oxford Streetiltäkin edes jotain pientä tartu mukaan ;)
Mukaan lähtee tietenkin myös bilemekko, kyllähän nyt tyttöjen kanssa täytyy päästä vähän nauttimaan cocktaileista ja Lontoon yöelämästä!

Ellei olisi niin tapahtumarikas viikko tulossa, niin hyppisin varmaan odotuksesta seinille... Mielessä olisi myös muutamia postausideoita koskien Lontoota, joten jos toivoisit postausta jostakin tietystä jutusta, niin laita kommenttia ole hyvä :)