29. huhtikuuta 2015

The Spirit of Spring

Sesonkien vaihtuminen saa minut aina haaveilemaan lähes koko vaatekaappini uusimisesta. Tänä keväänä olen ollut jotenkin erityisen tyytymätön vaatevalikoimaani ja koen, että noin viisikymmentä prosenttia sisällöstä ei oikein enää istu siihen suuntaan, johon tahtoisin tyyliäni viedä. 
Kuten aikaisemmassa postauksessa jo mainitsinkin, himoitsen edelleen puuterisävyjä, nahkaa, pitsiä sekä kasoittain uusia farkkuja. En kai ole ainoa, jolle tulee näitä satunnaisia identiteettikriisejä? Olenkin viime päivinä kuluttanut huomattavan paljon aikaa Style.comissa catwalk-kuvia selaillen sekä noin tusinan eri nettikaupan tarjontaa tutkien...

Espritiltä otettiin ystävällisesti yhteyttä ja pyydettiin tutustumaan tarkemmin heidän verkkokauppaansa, ja voi että! Löysin vaikka mitä kevätfiiliksiäni kutkuttavia ihanuuksia, jotka tekisi mieli klikkailla saman tien kotiin. Espritin valikoimissa onkin paljon niitä trendejä, joita on nähty kevään ja kesän ready-to-wear-mallistoissa: puhdasta valkoista, herkkää pitsiä, indigonsinistä, farkkua päästä varpaisiin sekä khakin- ja maastonvihreää. Asustepuolella huomioni kiinnittyi söpöihin hattuihin ja espadrillos-kenkiin, joiden hankkimista olen suunnitellut kesäksi.

 1. Jakku(sold out, vastaavanlainen) 2. Toppi 3.Farkut 4. Housut 5. Kengät 6. Paitapusero 7. Bukleé-takki

Sain itse asiassa pienen päähänpinttymän pehmeästä, kauniisti lauskeutuvasta bukleé-takista. Kuinka kivalta se näyttäisikään shortsien ja silkkitopin kanssa kesäiltoina?


Minäkin olen viime aikoina alkanut lämmetä maastonvihreälle (noin pari-kolme vuotta muita jäljessä). En ole vihreän suuri ystävä, mutta tajusin, että tuollainen hillitty ja tumma väri sopii erinomaisesti hiusten värini kanssa eikä siksi näytä päälläni ollenkaan tylsältä.

Espritillä on myös todella kivoja cocktail-mekkoja ja sellaisen hankkiminen tuleekin olemaan erityisen ajankohtaista minulle, sillä kesällä/syksyllä on luvassa jopa kahdet häät! Näin sitä aletaan olla jo siinä iässä, että ystävät alkavat mennä naimisiin... Tummansininen olisi mielestäni tyylikäs valinta juhlamekolle, sillä väri käy ympäri vuoden ja näyttää hyvältä myös kirkkaisiin väreihin yhdistettynä.

Kuvat: Esprit.fi/ Style.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sing your song: