22. lokakuuta 2012

Come out, come out to play


Kaivoin tänään hieman talvitakkejani esille kaapin perältä odottamaan kylmeneviä päiviä ja samalla tietenkin myös Monsoon Fusionin viittani! Mulla on täydellinen rakkauden ja intohimon sekainen suhde tähän vaatekappaleeseen, muistan ihastuneeni siihen ihan totaalisesti kun näin sen ensimmäistä kertaa Lontoon Oxford Streetin liikkeessä kaksi vuotta sitten. Nyt en malta odottaa, että pääsen taas käyttämään tätä, tässähän on juuri sitä nyt pinnalla olevaa barokkiteemaa!


19. lokakuuta 2012

Daily make up

Yritän taas hieman tsempata postaustahdin kanssa, mutta koska lähestyviin tentteihin lukemisen takia päivän asut ovat lähinnä lökäpöksyt+lämmin neule-luokkaa, niin ajattelin esitellä päivittäin käyttämiäni meikkituotteita!


Arkena pohjana toimii useimmiten Vichyn Normaderm-päivävoide, mutta kaivatessani kunnon pohjustusta käytän NYXin Studio Perfect Photo-loving primeria, joka antaa kivan mattapintaisen ja sametinpehmeän jäljen, sekä silmäluomille MSCHIC for Seppälän All Day Long Eyeshadow Basea. Okei, tuota jälkimmäistä sarjaahan ei enää edes valmisteta joten kyseinen tuote on ollut käytössä aika kauan, mutta se toimii edelleen...!


Olen viime vuosina menettänyt sydämeni totaalisesti mineraalipuutereille, ne kun ovat niin helposti levittyviä ja kerrostettavissa halutun peittävyyden saamiseksi! Tällä hetkellä käytössäni on Lily Lolon Mineral Foundation-puuteri kahdessa eri sävyssä, Barely Buff ja In the Buff, joita käytän yksinään tai sekoitellen riippuen siitä, olenko käyttänyt itseruskettavaa. Tummat silmänaluset ja mahdolliset pienet virheet peitän vuosikausia käyttämälläni Make Up Storen Cover All Blue-peitevärillä. Täytyy tosin myöntää, että ei ole Bobbi Brownin peitevärejä voittanutta! Tarkoituksena onkin tilata niitä Ebaysta heti kun vain sopivia sävyjä tulee tarjolle (Bobbin tuotteita kun ei voi valitettavasti tilata nettikaupoista Suomeen)...


Silloin kun haluan superkestävän meikkipohjan, käytän L'oréalin Infallible-meikkivoidetta (120 Vanilla), joka pysyy erinomaisen hyvin kasvoilla koko päivän. Pinnan kiinnitän erittäin kevyesti L'oréalin Nude Magique BB-puuterilla sävyssä Light, jota sudin kasvoille isolla puuterisudilla.


Varjostusten tekemiseen ja kasvojen muotoiluun käytän L'oréalin Glam Bronze La Terra-aurinkopuuteria sekä silloin tällöin myös Clarinsin Blush Douceur-poskipunaa sävyssä 10 rose petal. En ole koskaan ollut kauhean innostunut poskipunan käyttäjä, sillä poskeni tuntuvat olevan tarpeeksi punakat ilmankin, mutta viime aikoina olen huomannut sen raikastavan meikkiä aika kivasti!


Wet'n'Wildin Illuminating Powder sävyssä Starlight Bronze on ihan sopiva halpistuote poskipäiden korostamiseen ja käytettäväksi myös luomiväreinä. Ostoslistalla on nyt kuitenkin korostuspuuteri joltakin toiselta merkiltä kuten MACilta...



Luomiväreistä eniten käytän Inglot'n Freedom System-paletteja, jotka ovat ihan huippukäteviä! Inhoan ostaa valmiita luomiväripaletteja koska valitettavan usein osa väreistä jää lähes käyttämättä, mutta Inglot'n systeemi on erittäin toimiva. Ahkerimmassa käytössä ovat erilaiset kullan, kuparin ja ruskean sävyt, sekä toisinaan musta väri eyeliner-rajauksen pehmentämiseen.


Olen aika vannoutunut vedenkestävän silmämeikin käyttäjä, joten hyvät ripsi- ja rajausvärit ovat arkimeikkini kulmakiviä. Tällä hetkellä käytän Isadoran Waterproof Glossy Eyelineria (Chrome Black), jota levitän viistopäisellä siveltimellä pehmeämmän lopputuloksen saamiseksi. Siveltimen ansiosta väri levittyy paremmin myös ripsien tyveen. Silloin tällöin käytän Diorin Diorshow Black Out Waterproof-mascarani kanssa myös Too Facedin ripsikuituja (oma postaus täällä).


Pitkinä päivinä kiinnitän koko meikin vielä Clarinsin Fix' Make-up kiinnityssuihkeella. Suihke sopii myös meikin raikastamisen pitkin päivää ja on siis loistotuote esimerkiksi mentäessä töistä suoraan juhlimaan!


Huulimeikki on useimmiten se osa meikistäni, johon kiinnitän vähiten huomiota, sillä keskityn kauniin meikkipohjan ja näyttävien silmien tekemiseen. Harmittaa tosin ihan hitosti, että menin hukkaamaan mun Shisheidon lemppariarkihuulipunani viime baarireissulla (hups)! Sen lisäksi olen käyttänyt enimmäkseen Cliniquen Superbalm Moisturizing Gloss-perushuulikiiltoa tai Rimmelin Moisture Renew-punaa sävyssä Nude Delight, sekä välillä Revlonin Just Bitten-huulitussia sävyssä Flame.


Mukana kulkevat meikit löytyvät tietty ihanasta River Islandin pussukasta :)


17. lokakuuta 2012

I heart Turku


"Hei! Olen syksyllä muuttamassa Turkuun, voisitko tehdä postauksen, jossa esittelisit vaikkapa top10 paikkoja siinä kaupungissa? Ravintolat, yökerhot, paikat yms? :)"

Joten minähän esittelen! Tämä tuli tosin julkaistua hieman myöhemmin kuin olin toivonut, viime viikot ovat vaan olleet sen verran opiskelun ja töiden täyteisiä ettei muulle ole oikein jäänyt aikaa... Pahoittelut siis pitkästä blogihiljaisuudesta, kiireen takia bloggausmotivaatio on ollut aika pohjalukemissa! Mutta yritän tsempata :)

Jokilaivat & jokiranta




Aloitetaan tästä olennaisimmasta, vaikka säät eivät enää oikein suosi jokilaivojen kansilla istumista! Keväästä alkusyksyyn asti laivat ovat täynnä leppoisia ihmisiä ja aurinkoisella säällä on vaikeaa heti löytää istumapaikkaa mistään... sen takia usein vietetäänkin kavereiden kanssa kesällä tuntikausia esimerkiksi Donnalla tai uusimmassa lisäyksessä, Aussie Barissa. Laivat ovat muutamaa ravintolaivaa lukuunottamatta nyt jo sulkeneet talveksi, mutta vapun jälkeen niille pääsee taas, yay!

Blanko


Blanko on ehdottomasti yksi lempiravintolostani- ja baareistani Turussa! Hyvää ruokaa, kiva ilmapiiri ja aina täynnä jengiä. Sopii loistavasti lounas- tai drinkkipaikaksi ja sijaitsee jokirannassa ihan Aurasillan kupeessa. Myös sunnuntaibrunssi on kuulemma ihan huippu, vaikka itse en olekaan vielä sitä testannut...

Ravintolat, baarit & kahvilat

Valitettavasti käyn aika harvoin ulkona syömässä, mutta silloin kun käyn, suuntaan Blankon lisäksi esimerkiksi Cantina Aztecaan, Bossaan, Tintåån tai kauppahallissa sijaitsevaan Kado-sushiravintolaan. Cantina Aztecan ylemmässä kerroksessa sijaitsee myös ravintolan Papu Bar, joka on varmaan tunnelmallisin istuskelupaikka koko kaupungissa! Mainittakoon myös sieltä saatavat kaupungin herkullisimmat mansikka-margaritakannut, josta riittää useammallekin hengelle... Rautatieaseman lähettyvillä sijaitsevasta Kertusta saa opiskelijabudjettiinkin sopivaa superhyvää ruokaa ja viikonloppuisin tarjottava hampurilaisbuffa on testaamisen arvoinen! Alakerrassa on kuulemma myös pesukoneita, joten jos omasta kämpästä sellainen puuttuu, voi pyykit pestä samalla kun kahvittelee tai ruokailee kavereiden kanssa, heh. Pinella taas on mielestäni yksi Turun kauneimpia ravintoloita, jonka cocktail- ja samppanjabaariin voi myös mennä istuskelemaan, jos budjetti ei ihan anna periksi pitkän kaavan illalliselle!

Korttelin päässä kauppatorista sijaitseva Fontana on varmaan lempparikahvilani ja sen lounas- ja brunssibuffa on monta kertaa todettu aika ylivertaiseksi, suosittelen! Café Art on myös söpö kahvila jokirannassa, josta saa ihan huippuhyviä kahveja. Baareista sen sijaan tulee eniten hengailtua Teerenpelissä, Bar Brysselissä ja Edisonissa...