14. elokuuta 2011

Amazing year

Ihan pian se on edessä, perjantaina, LÄHTÖ. Mun tunteeni ovat viime päivinä olleet erittäin ristiriitaisia ja olen nostalgialla muistellut koko mennyttä vuotta, sekä katsellut kaupunkia vielä nöyremmin silmin kuin yleensä. Se, että sain tilaisuuden asua näin kauniissa paikassa ja hankkia sen tilaisuuden nimenomaan omin päin, on ollut aivan korvaamaton kokemus. Vaikka mua koti-Suomessa odottaakin ihana elämä, kaverit, perhe ja tietyt pienet, suomalaiset jutut joita oon toisinaan täällä kaivannut, niin tuntuu että jätän Lontooseen pienen osan sydäntäni.


Ei siten, etten enää ikinä asuisi täällä, päinvastoin. Oon erittäin varma siitä, että tulevaisuudessa mulla on tarpeeksi taitoja ja uskallusta palata tänne työskentelemään ja luomaan sitä uraa, josta haaveilen. Tiedän myös, että tulen vierailemaan kaverien luona aina silloin kun ehdin ja on tarpeeksi varaa, joten tuskin hyvästelen nyt Lontoota kauhean pitkäksi aikaa!

Mennyt vuosi on ollut niin tapahtumarikas ettei siitä valitettavasti ole blogiin päässyt kuin murto-osa. Ja useinhan ne parhaimmat hetket eivät edes ikuistu kameralle, sillä niistä hetkistä tulee nauttia silloin täydellä keskittymisellä. Olen niin hurjan kiitollinen ja iloinen kaikista upeista ihmisistä, joita vuoden aikana tapasin ja joihin tutustuin, oli se sitten kuinka lyhytaikaista tahansa. Vielä iloisempi olen niistä monista tyypeistä, joista on tullut tärkeitä ystäviä, ja toivottavasti elinikäisiä sellaisia.




Vuosi Lontoossa ei ollut sitä mitä etukäteen kuvittelin, se on ollut parempi. Vaikka loppujen lopuksi mulla ei sitten ollutkaan tarpeeksi varaa käydä niin monessa musikaalissa ja konsertissa kuin mistä haaveilin, eikä matkustella ympäri Englantia niin paljon kuin olisin tahtonut (kiitos suhteellisen kalliin kaupungin), niin olen nyt miljoona upeaa kokemusta rikkaampi. Ei se elämä tietenkään täällä ole joka päivä niin hohdokasta ollut, mutta olen mielestäni säilyttänyt nöyrän ja arvostavan asenteen koko kaupunkia kohtaan, joka ikinen päivä. En selkeästi ole vielä true Londoner, kun jaksan ihastella ihan arkipäiväisiä asioitakin... ja kyllä se leuka meinaa edelleen loksahtaa joidenkin nähtävyyksien edessä :)


Blogin kirjoittamista aion kyllä jatkaa, sillä Lontoosta riittää kerrottavaa ja matkavinkkejä vielä Suomesta päin kirjoitettunakin, eikä unohdeta niitä tulevia, lukemattomia reissuja takaisin. Lisäksi pääsen kohta pelailemaan mun koko vaatekaappini ja kenkäkokoelmani kanssa, joten ainakin päivän asut muuttuvat hieman vaihtelevimmiksi! Blogin sisältö muuttuu siis kuitenkin enimmäkseen muotipainotteiseksi...

Toivottavasti blogi on ollut tähän asti kaikille Lontoo-nälkäisille kivaa luettavaa, ja vaikka jotkut teistä lukijoista ehkä tippuvatkin muuton myötä pois, niin toivon että mun löpinäni jaksavat kiinnostaa vielä jatkossakin! :)

1 kommentti:

Sing your song: