28. helmikuuta 2011

Vaihto-opiskelusta

Mun on jo kauan ollut tarkoitus tehdä postaus opiskelusta ulkomailla, joten tässä tulee! Toivottavasti tästä on edes vähän hyötyä vaihtovuotta harkitseville tai sitä jo suunnitteleville…

Aloitin opinnot kauppakorkeakoulussa vuonna 2008 ja vaihtovuosi kahden opiskeluvuoden jälkeen, eli ennen kandin suorittamista, tuntui sopivalta ajankohdalta. En osaa sanoa muiden alojen puolesta mitään, mutta ainakin kauppatieteiden parissa opiskelevia kannustetaan lähtemään vaihtoon jossakin vaiheessa opiskeluja, sillä kieli- ja kommunikointitaidot ovat hyvin tärkeässä osassa kyseisellä alalla. Jos asia yhtään kiinnostaa, mitä tahansa opiskeleekin, niin suosittelen lämpimästi lähtemään! Näin vaihtovuoden puolessavälissä voin sanoa, että asuminen ja opiskelu ulkomailla on ollut elämäni paras kokemus tähän asti.
Ainakin omalla koulullani on paljon yhteistyöyliopistoja, n. 80 kappaletta 30 eri maassa. Yleensä eri yliopistojen vaihtokohteet löytyvät niiden kotisivuilta ”kansainvälinen opiskelu”- tai ”opiskelu yliopistossa”-nimikkeiden (tvs.) alta. Esimerkiksi kouluni kohteet voi käydä tsekkaamassa täältä (http://www.tse.fi/EN/studying/prospectivestudents/exchangestudents/Pages/Partneruniversities.aspx).
Tästä laajasta valikoimasta huolimatta päätin hakea itsenäisesti London Metropolitan Universityyn, joka ei siis ole kouluni oma vaihtokohde. Halusin nimenomaan lähteä lukemaan muotimarkkinointia (jota ei ollut tarjolla missään yhteistyöyliopistossa) jotta saisin tulevaisuuden työunelmia tukevan täydennyksen kauppatieteiden tutkintooni. Yleensä yliopistot antavat mahdollisuuden lähteä myös omin päin hankittuun vaihtokohteeseen, ja tähän asti saamani apurahat ovat riittäneet kattamaan hieman yli puolet lukuvuosimaksusta.

Yliopistojen omiin vaihtokohteisiin lähdettäessä ei yleensä tarvitse huolehtia mistään maksuista, poikkeuksena tosin esim. USA ja Australia. Tiesin kuitenkin hyötyväni nykyisistä Lontoon opinnoistani niin paljon, että olin valmis maksamaan osan lukuvuosimaksusta itse. Miksi päädyin juuri Metropolitan Universityyn onkin sitten aivan toinen aihe. Ulkomaillakaan ei ole muotimarkkinointia ihan joka koulussa, joten niiden vaihtoehtojen joukko, joihin mulla oli varaa, oli suhteellisen suppea.
Hakuprosessi ei sinänsä ollut yhtään sen vaikeampi kuin hakeminen kouluni omiin kohteisiin. Koska olin saanut englannin yo-kokeesta hyvän arvosanan, ei mulla ollut tarvetta tehdä mitään kielitestiä. Hakemukseen piti liittää suosituskirje joltakin "akateemiselta" henkilöltä sekä n. sivun pituinen personal statement. Jos hakemukseen vaaditaan englanninkielistä kopiota yo-todistuksesta, niin suosittelen tilaamaan sen hyvissä ajoin, itse nimittäin sain odotella omaa kopiotani melkein nelisen viikkoa...
Omin päin hankittuun kohteeseen lähtiessä ei voi olla koskaan varma, mitkä opinnot saa kotiyliopistossaan hyväksiluetuiksi, ja itsekin saan tietää asiasta vasta syksyllä. En kuitenkaan stressaa liikaa tätä asiaa, sillä vaikka en saisi ihan jokaista kurssia jostakin syystä hyväksytyksi tutkintooni ja valmistuminen lykkääntyisi vuodella, niin mikäs kiire tässä on? On tosin todella ärsyttävää, että Suomessa suhtaudutaan muotimarkkinointiin niin nihkeästi, vaikka muotiyritykset ovat merkittävä osa vähittäiskaupan alaa. Muotimarkkinointi on myös suhteellisen laaja käsite, sillä vaikka opintoni täällä keskittyvät enimmäkseen vaate- ja asustebrändeihin, niin mm. myös kosmetiikka-, hajuvesi- ja muotilehtialoja on tullut sivuttua.
Vaihtokohdetta miettiessä tulee ottaa huomioon, haluaako lähteä yhdeksi lukukaudeksi vai koko vuodeksi, sillä riippuu yhteistyösopimuksista, kuinka pitkiä vaihto-ohjelmia ulkomainen yliopisto tarjoaa. Jotkin vaihtokohteet saattavat siis hyväksyä opiskelijoita vain joko syys- tai kevätlukukaudeksi. Monet kaverini ovat myös tänä lukuvuonna ulkomailla, tosin suurin osa vain puoli vuotta. Itse tiesin kuitenkin alusta asti haluavani ulkomaille koko vuodeksi, sillä tahdoin ottaa siitä ajasta kaiken irti. 3-4 kuukautta menee loppujen lopuksi ihan hujauksessa, mutta on tietysti täysin yksilöllistä kuinka pitkäksi aikaa voi lähteä. Itse en pode koti-ikävää herkästi, ja rehellisesti sanottuna en ole sitä kokenut kertaakaan täällä asuessani! Tiedän jo nyt, että kotiin palaaminen loppukesästä tulee olemaan yksi vaikeimmista tehtävistä ikinä sillä tuntuu, että oon saanut Lontoosta toisen kodin...


Vaihto-opiskelu voi varmasti mennä joskus pieleenkin, mutta uskoisin, että avoin mieli, rohkeus puhua vierasta kieltä pienistä virheistä huolimatta ja tutustuminen erilaisiin ihmisiin auttaa jo paljon. Lähtemistä edeltävistä käytännön järjestelyistä voin kertoa joskus myöhemmin...
Opiskelusta ulkomailla olisi vaikka mitä kerrottavaa mutta tällä hetkellä en keksi muuta olennaista, joten laittakaa ihmeessä kysymyksiä jos jotain muuta tulee mieleen!

Weekendful of fashion

Neljä pitkää päivää takana London Fashion Weekendillä ja jalat on kuin maratonin jäljiltä kaiken seisomisen ja ympäriinsä juoksemisen jälkeen. Mutta oli ihan mielettömän kivaa! Valitettavasti kuvia en työn takia ehtinyt/viitsinyt ottaa kertaakaan vaikka kamera laukussa olikin jokaisena päivänä, mutta käypääs katsomassa Jennin postaus tapahtumasta.


Työ oli enimmäkseen ihmisten neuvomista ja vastaamista erilaisiin kysymyksiin, ohjelmalehtisten jakamista ynnä muuta. Ja täytyy sanoa, että asiakaspalvelusta englannin kielellä selvittiin täysin kunnialla ja ongelmitta, vaikka taisin olla ainoa ei-brittiläinen vapaaehtoistyöntekijöistä...jes.

Tehtäviä vaihdeltiin parin tunnin välein jottei kukaan tylsistyisi, ja mut laitettiin heti avajaisiltana catwalk show:hun auttelemaan. Ja onneksi laitettiin, sillä illan viimeinen näytös oli pääsponsori Vodafonen kutsuvieraille, ja yllätysesiintyjänä oli.... ELLIE GOULDING! Nainen on muuten älyttömän hyvä esiintyjä, harmi etten saanut otettua valokuvia tai videopätkiä vaikka näinkin näytöksen alusta loppuun...

wiwt.com
Vaikka työ oli alustavasti palkaton, niin lopuksi saimme kuitenkin kaikki pienen rahallisen korvauksen ja mukaan myös hupparit sekä VIP goodie bagit, jossa oli kaiken näköistä sälää.

Ja sitten siihen shoppailuun... Jos olisin ollut enemmän rahoissani niin kotiin olisi tullut vietyä vaikka mitä, mutta aikaakin shoppailuun oli loppujen lopuksi suhteellisen vähän, sillä ne pari taukoa päivässä menivät enimmäkseen syömiseen ja hengähtämiseen. Viimeisenä päivänä tein kuitenkin täsmäiskun Designer Studio-saliin ja löysin jotain tosi kivaa:



Blumarinen paita 49 punnalla. Siis 49 punnalla, alkuperäinen hinta £399! Kangas on trikoomaista ja ohutta, mutta tarkemminen katsottuna se paljastui 100-prosenttiseksi villaksi. Tuo printti ei pääse kuvassa ihan oikeuksiinsa, mutta laitan asukuvaa siitä heti kun se pääsee käyttöön...

Kaiken kaikkiaan siis erittäin kiva kokemus, joten jos joku sattuu olemaan Lontoossa ensi syyskuussa samaisen tapahtuman aikoihin niin suosittelen kyllä käväisemään. :)

23. helmikuuta 2011

Lusmuilupäivä

Voisi luulla, että vapaapäivänä saisi aikaiseksi tehtyä kasan kouluhommia pois alta, mutta hah, you're wrong.


Kävin päivällä vähän pyörimässä embankmentilla sijaitsevan Somerset Housen ympäristössä, sillä seuraavat neljä päivää menevätkin London Fashion Weekendillä työskennellessä... jännää! Tosin perjantain työvuoro on kokonaiset 11,5 tuntia. Eikä siitä edes makseta palkkaa. Kiva. Mutta tuleepahan ainakin hyvä lisä ansioluetteloon!

Matkalla eksyin myös Superdrug-liikkeeseen, johon mua ei saisi päästä ollenkaan, sillä siellä tulee aina tehtyä heräteostoksia ja usein meinaan unohtaa mitä menin sieltä alunperin hakemaan. Mutta kaikki ne meikkibrändit (jota Suomesta ei löydy) on vain niin houkuttelevia!




Löysin ihanan Primer Paletten Sleek Make Up-merkiltä: paletissa on siis voidemaisia luomivärejä, jotka tavallisen luomivärin pohjalla käytettyinä syventävät väriä ja parantavat sen pysyvyyttä. Värit näyttävät kuitenkin sellaisinaankin kivan kuultavilta, ja uskoisin että punaisia ja vaaleita sävyjä voi käyttää myös poskipunina ja korostusväreinä... siis erinomainen monitoimituote!

Ostoskassiin päätyivät myös pari keväisen väristä kynsilakkaa ja mineraalimeikkipuuteri, jota lähdin Superdrugista hakemaan.

Yritän ehtiä nappailemaan Fashion Weekendiltä joitakin valokuvia ja toivon että sieltä alennettujen designertavaroiden joukosta löytyisi itsellenikin jotain pientä... pidetään peukut pystyssä ;)

21. helmikuuta 2011

Syksyn parhaimmistoa (so far)

Syysmallistojen nopealla vilkaisulla löytyi ainakin tällaisia helmiä:

Monique Lhuillier, Marchesa, Matthew Williamson, DKNY.

3.1 Phillip Lim, Proenza Schouler, Matthew Williamson, Diane Von Furstenberg.
 Ihanaa että kirkkaat värit näyttävät jatkavan hallintaansa myös ensi syksynä ja onneksi joukossa on myös kaksi lempiväriäni, kirkas punainen ja koboltinsininen.

DKNY, Antonio Berardi, Christian Siriano, Alexander Wang.
Donna Karan, Hervé Lèger by Max Azria.
DKNY, 3.1 Phillip Lim, Acne.
Nyt vaan odottelemaan Pariisin ja Milanon mallistoja, omasta mielestäni parhaat suunnittelijat ja muotitalot ovat juuri siellä...

20. helmikuuta 2011

Wardrobe favourites


Ajattelin esitellä jotain lemppareita omasta vaatekaapista, vaikka Suomeen täytyi valitettavasti jättää suurin osa vaatteista ja kengistä. Ei ole varmaan kaikki ihan kotona jos kotia ei ole ikävöinyt kertaakaan, mutta vaatekaappiaan kyllä...?
 
H&M Garden Collection mekko on itse täydellisyys!


Lindex Affordable Luxury. Kaunis, epätavallinen leikkaus ja maaliroiskekuvio. Lindex on mun silmissäni noussut huomattavasti näiden affordable luxury-mallistojen ansiosta...

New Look. Täydellinen väri!

Zara

Kirpparilta löytynyt ihana, silkkinen toppi maksoi muistaakseni 2 euroa!

Zara. Täydellisen rento mutta samalla siisti paita. Yksi luottovaatteista.

H&M
Monsoon. <3
 
H&M. Yleensä en ole kauheasti halvan tekonahan perään, mutta tää rotsi kolahtaa!



Bianco Footwear.

Selected Femme.

Bianco Footwear
Mulberry

River Island.

Bianco Footwear.

Ihana bangle-kello tarttui mukaan Milanosta pari vuotta sitten.

Sormus: Tower of London, Kalevalan "Elämän lähde"-riipus ja enkelikoru jostain random kojusta Pori Jazzeilta.

P.s. Jos mietitte miksi mulla on näin paljon tavaraa Biancolta, se johtuu siitä että työskentelin siellä 1,5 vuotta.... :)

17. helmikuuta 2011

Study day


Suurin osa päivästä mennyt näinkin jännittävissä merkeissä... Keväästä on tulossa niiiiiin kiireinen, muutenkin kuin opiskelun osalta, että olen täysin luonteeni vastaisesti päättänyt alkaa tekemään jotain palautustehtäviä hyvissä ajoin pois alta. Saapa nähdä kuinka kauan tämä epätavallinen motivaation puuska oikein kestää.

15. helmikuuta 2011

"Jos nyt yhdet vielä"







Epätavallisen rento viikonloppu sai onneksi jatkoa vielä erinomaisesta ystävänpäivästä:

Yhden koulutehtävän tienoilta tuli käytyä Pure London trade showssa eli messuilla, jotka on suunnattu pääosin sisäänostajille. Messuilla oli satoja eri vaate- ja asustebrändejä esittelemässä syksyn mallistojaan, ja vaikka suurin osa niistä tuntui olevan ainakin mulle tuntemattomia, niin löytyipä joukosta muutama tuttukin kuten Pertti Palmroth ja House of Harlow.

Messuilla olisi voinut kuluttaa useita tunteja mutta ihanan aurinkoinen kevätsää veti puoleensa enemmän, varsinkin kahvittelu Trafalgar Squaren lämpimillä portailla! Alkuillan "yhdet lasilliset" venyivät sitten loppujen lopuksi reilun viiden tunnin istuskeluksi pubissa Carnaby Streetillä...uups.

Ja viikko vaan paranee! Tänään tuli varattua lennot huhtikuuksi Tukholmaan, moikkaamaan siellä vaihdossa olevaa kaveria, ja huomenna suuntaan Camden Towniin ottamaan uuden tatuoinnin! Jes jes.

Hyvää myöhäistä ystävänpäivää kaikille!

13. helmikuuta 2011

Viikonloppu kuvina







Lauantaina oli niin keväinen ilma että ulos oli aivan pakko päästä! Starbucksin kahvi käteen ja eikun reiluksi pariksi tunniksi kävelemään Hyde Parkiin kaverin kanssa. Lämpöasteita täällähän on noin 10, mutta osa porukasta näytti jo lenkkeilevän shortseissa ja t-paidoissa, brrrr. Ja luulin että suomalaiset on hulluja.

Tosin jos eilen oli ihana ilma, niin tänään on ollut harmaatakin harmaampaa. Kahvittelu Covent Gardenissa kuitenkin onneksi vähän piristi sunnuntaita...
Takki, Asos. Mekko ja kaulakoru, H&M. Farkut, Vero Moda. Bootsit, New Look. Laukku, vintage.




Paul's.