26. elokuuta 2010

Word around the blogosphere is that there’s a new kid on the block

Ihan ensimmäinen postaus, enkä oikein tiedä mistä aloittaisin! Vaikka lukijoihin todennäköisesti nyt aluksi kuuluvatkin vaan kaverit ja sukulaiset, niin taidanpa kertoa itsestäni muutaman faktan, ihan vaan jotta tiedätte kenen kanssa olette tekemisissä. Olen jo jonkin aikaa tahtonut perustaa oman muotiblogin, ja muutto ulkomaille on nyt täydellinen ajankohta sille!

Tarkoitukseni on keskittyä tässä blogissa pääasiassa muotiin ja lifestyle-juttuihin, mutta aion myös kertoa melko paljon vaihto-opiskelusta yleensä ja mikä tärkeintä, elämisestä Lontoossa. Vähän nojatuolimatkailua teille..! :)

Muutama juttu, mikä minusta kannattaa tietää:

1. Olen aina, jatkuvasti ja lähes poikkeuksetta myöhässä, tai ainakin viime tipassa. Taidan olla kroonisesti myöhässä sellaiset 15 minuuttia, ja kaverin sanoja lainatakseni ”myöhästyn luultavasti omista hautajaisistanikin”. Luultavasti kaikki kaverini sanoisivat, myöhästelyn olevan "mun juttuni"... (En tosin oo ollenkaan ylpeä tästä!)

2. Lukuvuosi 2010/11 kuluu tosiaan vaihdossa London Metropolitan Universityssä, enimmäkseen muotimarkkinoinnin parissa, enkä osaa kunnolla pukea sanoiksi kuinka paljon se samaan aikaan jännittää, innostaa ja saa melkein hyperaktiiviseksi! Lähdön takia on koko ajan vaikeampaa keskittyä mihinkään muuhun (kuten töihin), ja oikestaan ajatusmaailma on jo viime keväästä ollut tavallista kapeampi.
Joitakin käytännön järjestelyjä on edelleen tekemättä, esimerkiksi asuminen Lontoossa on vielä tällä hetkellä auki, mutta ainakin asiat Suomen puolella alkavat olla hanskassa. Perehdytysviikko Lontoossa alkaa 28. syyskuuta, joten edessä on kohta tasan neljä viikkoa täällä kotimaassa.

3. Rakastan mun tatuointiani yli kaiken. <3

4. Olen tietyllä tavalla aika, no, miten sen sanoisi, ristiriitainen persoona (en tosin sellaisessa psykopaattimielessä...tai no, you tell me...). Mun kiinnostuksenkohteeni nyt vaan sattuvat vaihtelemaan ihan laidasta laitaan! Rakastan muun muassa kaikkea supernaisellista, muotia, romanttisia komedioita (niin ”laadukkaita” kun ne yleensä ovatkin) ja musikaaleja, mutta toisaalta urheilun katsominen kaveriporukalla muutaman oluen kanssa on yksi parhaimpia asioita mitä tiedän. Lisäksi Star Wars- ja Bond-leffat on mielestäni ihan huippuja, Biker Mice from Mars nyt oli yksi parhaimpia tv-sarjoja, inhoan hienohelmoja ja kiljuvia tyttölaumoja, sekä naisten tapaa tehdä välillä yksinkertaisista asioista niin pirun monimutkaisia. Mun ajatusmaailmani on ilmeisesti 80 % naisellista ja 20% jätkämäistä. Sanoisin että oon ’tyttömäinen poikatyttö’, jos se nyt on mikään termi (tai nyt ainakin on). Okei, punainen lanka taisi hukkua jo muutama lause sitten, mutta tämä piti kertoa sen takia, ettette ihmettele jos tätä blogia vaikuttaa välillä kirjoittavan kaksi eri persoonaa... :)

5. En pystyisi elämään ilman musiikkia. Music is what feelings sound like.

6. Ystävät, kaverit ja perhe ovat mulle tärkeintä maailmassa, ja voisin matkustaa toiselle puolelle maapalloa jos jollakin heistä olisi hätä.

7. Inhoan Big Brotheria, iltalehtiä ja suomi-iskelmää. No explanation needed.

Tervetuloa siis blogini pariin, tutut ja tuntemattomat. Reilun kuukauden päästä oonkin jo Lontoon vilskeessä, ja kerrottavaa sieltä riittää varmasti enemmän kuin riittävästi. Toivottavasti jaksatte pysyä mukana nyt alussa, ennen kuin löydän oman kirjoitutyylini ja vasta "opettelen" bloggaamista.